perjantai 6. maaliskuuta 2015

Karkkilakko

Aloitin karkkilakon vajaa kaksi viikkoa sitten. Onneksi tyttäreni keksi, että lakosta voi pitää taukoa. Ihana, viisas tytär!

lauantai 28. helmikuuta 2015

Peppi pitkätossut

Jämälankasukat eri parisina, Peppi Pitkätossua parhaimmillaan!




Kutomassa


Käsityökoulussa on tälle keväälle ohjelmassa kudontaa ja tuftausta. Muutama viikko sitten luotiin loimet yhdessä ja tänä viikonloppuna pääsin vuorollani kutomaan. 

Eilen illalla 5 tunnin paukuttelun jälkeen tuli valmiiksi huovi, jonka loimena oli kahden väristä harmaata villalankaa ja kuteena Baby-alpakkaa.

Tänään 5 tunnissa syntyi reilu metri pellavakangasta, suunnitelmissa luultavimmin pöytäliina.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Täällä taas

Tulin pitkästä aikaa bloggaamaan, tällä kertaa lapasista, jotka tein ystävän joulukalenteriin. Ohje virkattujin pingviineihin löytyi Novitan sivuilta.